Kolmas Nainen
Tour Dates 2021

Kolmas Nainen concert tickets are on sale. You can find the list of Kolmas Nainen tour dates here.

Kolmas Nainen on suomalainen vuonna 1982 perustettu rock-yhtye Alavudelta – "Alavuden Dr. Feelgood". Yhtye ponnahti maineeseen vuoden 1984 Rockin SM-kisoissa, joissa se sijoittui toiseksi tasapistein voittajaksi selvinneen Peer Güntin kanssa. Kolmas Nainen tunnetaan ehkä ennen muuta solistinsa ja lauluntekijänsä Pauli Hanhiniemen yhtyeenä. Muut jäsenet olivat Pasi Kallioniemi, Raimo Valkama, Sakari Pesola sekä Timo Löyvä ja Timo Kivikangas. Yhtye oli suosituimmillaan 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Yhtye hajosi vuonna 1994, mutta on esiintynyt satunnaisesti tämän jälkeenkin. Kaikki kolme kitaristia esiintyvät nykyisessä kuusimiehisessä kokoonpanossa. Toukokuussa 2009 Kolmas Nainen ilmoitti julkaisevansa uuden levyn 15 vuoden tauon jälkeen. Kuten viime vuosien keikoilla, myös levyllä on mukana kaikki kolme kitaristia. Levy Sydänääniä julkaistiin 7. lokakuuta 2009. Kolmannen Naisen menestyskappaleita ovat olleet muun muassa Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita, Sylistäsi heräsin, Äiti pojastaan pappia toivoi, Tästä asti aikaa, Hyvää ja kaunista ja Lautalla.

Kolmas Nainen Past Concerts

Kolmas Nainen Concerts 2021

Genre:

tour dates, concerts, concert ticket, tour dates 2021, concert dates, ticket

Tour Dates

tour dates , concerts , concert ticket